Vietin pari viikkoa luonnon keskellä pohjoisessa. Siellä tuli urheiltua paljon, pitkiä hiihtolenkkejä, jyrkkiä tunturimäkien kiipeilyä ynnä muuta, ihan yhtäkkiä vedettynä ilman mitään pohjustusta tai lämmittelyä. Joka aamu heräsin oikein innokkaana ja keho tuntui aina mahtavalta – ja lihakset kasvoi huimaa vauhtia.

Sitten tulin Vantaalle, pitämään koulutuksia. Aamuisin oli vaikeaa herätä, oli huono olo, ja kaikkiin lihaksiin sattui aina aamuisin valtavasti, ihan kuin olisin jäänyt rekan alle – vaikken tehnyt minkäänlaista liikuntaa.

Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, kuinka tietoisia kehomme ovat siitä, mitä muiden kehoilla on meneillään. Kaupungissa ympärillä on valtavasti kehoja, joilla menee huonosti. Kehosi tiedostaa sen, ja kertoo sinulle siitä näyttäen kirjaimellisesti, miltä muista kehoista tuntuu. Se ei silti ole sinun, ja voit kysyä “kenelle tämä kuuluu?”. 

Tämä kertoo myös siitä, että esimerkiksi urheilun jälkeen lihaksiin ei tarvitse sattua. Se on vain näkökulma. Unohdin pohjoisessa nimittäin aivan täysin, että tuollaisesta urheilusta “olisi pitänyt” tulla lihakset kipeäksi – ja ennen aina tulikin, sillä ennen minulla oli tälläinen näkökulma. Nyt olin kokonaan unohtanut tuon näkökulman, joten se ei osallistunut todellisuuteni luomiseen. Ainoa näkökulma, joka oli kaikista vahvin tuolla hetkellä minulle, oli se kuinka innoissaan kehoni oli. Kuuntelin sitä kaikista eniten, ja annoin sen luoda todellisuuteni. 

Näkökulmasi luo todellisuutesi. Mitä vähemmän näkökulmia sinulla on, sitä helpommin kaikki sujuu. 

Mikähän muu voisi olla mahdollista kehosi kanssa, jos unohtaisit kaikki muille kuuluvat näkökulmat siitä, miten kehon pitäisi toimia, ja sallisit kehosi vain… toimia?

Haluaisitko kutsua elämääsi lisää logiikan ylittäviä ihmeitä, niin kehon kuin kaiken muunkin kanssa? Tervetuloa mukaan viiden päivän seikkailulle Sinfoniamaistiaisten maailmaan, aiheena Ihmeet! Alkaen ma 25.3., lisätiedot ja ilmoittautuminen täällä.