Blogi suomeksi

Valinta antaa unelmille siivet

Oletko koskaan huomannut, että kun “tehtävälistallasi” (tai unelmalistallasi) on jokin asia pitkään roikkumassa, siitä tulee valtavan iso ja huomaat olevasi väsyneempi ja väsyneempi, eikä lopulta oikein mikään onnistu?

Sitten jos onnistut ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja saatkin tuon asian tehtyä tai valittua, kuinka usein olet huomannut ettei se ollutkaan niin hankalaa, ja että usein sen jälkeen kaikki muukin hoituu kuin itsestään ja sinulla on paljon enemmän energiaa taas kaikkeen?

Välttely on jatkuvasti kasvava muuri tiellä. Jatkuva valinta on tie keveyteen.

Itse olen viime kuukausina käynyt paljon kohti energioita ja asioita itsessäni, joita olen vältellyt. Valintoja, pieniä ja suuria, kuten vaikkapa se että ajoin Lappiin. Tämä oli pitkään kutkutellut taka-alalla, mutta en ollut sitä valinnut koska ajattelin. Mitä ajattelin? Kaikenlaista suurimmaksi osaksi alitajuntaista; muiden näkökulmia, joita otin omakseni, ja niiden perusteella välttelin jotakin, jonka itseasiassa aivan hyvin pystyn valita.

Kun vihdoin lopetin ajattelun ja tein tämän valinnan, kaikki sujui ihan maagisen helposti ja nopeasti (aivan eri lailla kuin olin kuvitellut), ja olen ollut siitä lähtien aivan täynnä energiaa. Niinpä kyselenkin nyt itseltäni; mitä muita valintoja olen vältellyt? Ei siksi että alkaisin sitten tuomita itseäni siitä etten ole niitä valinnut, vaan siksi että voin nyt alkaa ottamaan askeleita niitä kohti, ja käyttämään työkaluja poistaakseni esteet tieltä.

Mitä valintoja sinä voit tehdä tänään, mitä olet vältellyt? Tiesitkö, että universumi tukee valintoja, aina? Sallitko sen? Mitä jos sinun ei tarvitse yksin olla kaiken lähde? Kun saat idean, jonka haluaisit toteuttaa, tai unelmasi kolkuttelee ovella, sen sijaan että yrittäisit ajattelemalla ja logiikan kautta saada kaiken aikaan, kysy kysymys.

  • Mitkä ovatkaan äärettömät mahdollisuudet tämän kanssa?
  • Mitä voin olla ja valita ja vastaanottaa, jotta tämä toteutuisi?
  • Mitä se vaatisi, etten kontrolloisi tätä?

Salli tietoisuuden tulla kun se tulee, ja salli universumin avata ovia, joiden et edes tiennyt olevan olemassa. Ja kun niin tapahtuu, valitse. Ihan mitä tahansa. Valinta, mikä tahansa valinta, on polttoaine joka vie sinua eteenpäin.



Haluaisitko useammin viestejä minulta suoraan puhelimeesi? Olet lämpimästi tervetullut mukaan ilmaiselle Telegram-kanavalleni täällä. Jaan sinne erilaisia juttuja, videoita, inspiraatiota, työkaluja ja tulevia tapahtumia