Ystäväni kuoli eilen.

Tämä kirjoitus saattaa olla luokkaava tai epämiellyttävä sinulle. Jos näin on, lopeta ihmeessä lukeminen. Valitse sitä, mikä toimii sinulle!

Todellisuudessa, joka on ympäröinyt meitä jo kauan aikaa, tämän ystäväni kuolema olisi ollut dramaattinen ja traaginen tapahtuma, koska hän oli niin nuori, kaunis olevainen, jolla oli syöpä. Tässä todellisuudessa ajattelemme että asioita vain tapahtuu, ilman mitään hyvää syytä, ja että sinun tulee ottaa mitä saat kun se on vielä mahdollista, koska et voi tietää mitä kamalia asioita saattaa tapahtua sinulle.

Paitsi että tämä ei ollut kamala asia, joka vain tapahtui. Tämä oli valinta. Sekä syöpä että kuolema olivat valintoja, jotka tämä kaunis olevainen teki. Ja jos emme tunnista ja tunnusta sitä, kun teemme siitä draamaa ja traumaa, otamme hänen valintansa pois, hänen kykynsä luoda, viemme voimat pois kaikilta ja peräännymme takaisin elämään valheissa. Eikä tämä ole tarpeellista tai pakollista enää.

Teemme itse itsestämme ulkopuolisten tilanteiden uhreja, lukitsemme itse itsemme omin käsin rakentamiimme vankiloihin.

Kuolema ei ole loppu. Se on muutos. Tällä ystävälläni ei ole enää kehoa, mutta ei hän myöskään kadonnut savuna ilmaan. Hän on edelleen olemassa, eri tavalla kuin ennen. Monet tulevat yrittämään jättää hänet nyt huomiotta, koska eivät pysty “näkemään” häntä.

Kun kuulin ystäväni kuolemasta, tunnustin että hän oli tehnyt valinnan, joka toimi hänelle juuri sillä hetkellä. Ja sitten otin häneen yhteyttä, hän ilmestyi heti paikalle ja juttelimme. Se oli kaunis kiitollisuuden hetki, kiittäen kaikesta siitä mitä tämä olento oli ollut minulle kehossa olemisensa aikana, ja myös hetki toivottaa hyvää jatkoa. Jep, nimeni on Satu ja puhun kummituksille. Sinäkin voisit, se on itseasiassa yksi helpoimmista asioista maailmassa!

Se vaatii vain sen että päästät irti määritelmistäsi siitä miten maailma toimii, ja että tarkistat uudelleen sen minkä kuvittelit todelliseksi. Että päästät irti kuoleman ja kuolemisen pelosta ja välttelemisestä.

Jos voisit jatkaa kanssakäymistä niiden kanssa jotka ovat kuolleet, ja puhua heille, voisitko olla surullinen heidän valinnastaan kuolla? Toki se on erilaista, kun enää ei ole kehoa jota koskettaa, mutta sama henkilö on edelleen olemassa. Ja toki se vaatii rohkeutta; antaa läheistesi, ihmisten joista todella välität, valita mitä ikinä he haluavatkaan. Että et yritä kontrolloida heitä. Mutta mistä olet eniten kiinnostunut? Voimaannuttamisesta, vai omien mukavuusrajojesi ylläpidosta?

En sano ettenkö olisi itkenyt. Itkin kyllä kuultuani uutiset, mutta en kivusta tai surusta. Itkin koska joskus pysyminen vahvana omassa tietämyksessäsi ja siinä minkä tiedät luovan suurempaa on joskus kuin olisit avoin haava myrskytuulissa. Raakaa. Ja kaunista.

Pyydän erilaista maailmaa ilmaantumaan.

Pyydän että otamme pois näkösuojamme ja lopetamme tietoisuuden (myös kuolemasta) välttelemisen. Pyydän että entiteettien ja kummitusten (ja heidän jotka puhuvat niille) pelosta tulee “vanhaa tiedettä”; niin kuin nyt katsomme taaksepäin aikoihin jolloin luulimme vankasti maapallon olevan litteä, voisimme katsoa taaksepäin ja pitää näitä entiteettitietoisuuden pimeinä aikoina. Ja nauraa hieman sille kuinka sokeita olimme.

Maailmamme on niin paljon kauniimpi ja ihmeellisempi kuin olemme antaneet itsemme havaita, tietää ja olla.

Minne sinä olet piilottanut tietoisuutesi? Kaikki ne asiat, mitkä tiedät, mutta valitsit unohtaa?